Ajankohtaista!

10.7.2010 Paasonen nopein suomalainen Kouvolan EM-rallicrossin avauksessa

 

Rallicrossin EM-sarjan Kouvolan osakilpailun parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi lauantaina mäntyharjulainen Jani Paasonen, joka oli aika-ajojen seitsemäs ja ensimmäisessä alkuerässä 10:s.

- Ei ole meillä ihan riittävästi potkua koneessa, joudun vaihtamaan jopa ykköselle paikoissa, joissa pitäisi mennä isommalla vaihteella, Paasonen selvitti.

Norjalaiselta tiimiltä autonsa vuokrannut Paasonen on koko viikon yrittänyt kasata autoaan kuntoon viime viikonloppuisen konerikon jälkeen.

- Saimme auton valmiiksi vasta viime yönä, joten  valmistautuminen tähän kisaan on ollut liian huonoa. Testipäivää emme ole päässeet ajamaan lainkaan. Siihen nähden tulos on ihan hyvä ja tärkeintä on tietysti se, että päästään jatkamaan ehjällä autolla kohti sunnuntain finaalipaikkataisteluja.

Ensimmäisessä erässä olisi ollut eväitä parempaankin sijoitukseen, mutta Paasonen joutui starttaamaan erään ulkoradalta ja jäi tasaisessa lähtökiihdytyksessä lopulta neljänneksi.  Lisälenkillä Paasonen kuitenkin kuittasi itselleen yhden sijan, joten erän tuloksissa mies oli lopulta 10:s.

Päivän nopein oli EM-sarjaa kolmella voitolla johtava norjalainen Sverre Isachsen. Sunnuntaina Kouvolassa ajetaan toiset ja kolmannet alkuerät sekä finaalit.

 

22.10.2009 Jani Paasonen kilpailee USA:n mestaruussarjassa


Mäntyharjulainen ralliautoilija Jani Paasonen kilpailee tulevana viikonloppuna (23. - 24.10.2009) New Yorkissa USA:n mestaruussarjassa (USRC).

Paasosen taustatiiminä ja pääsponsorina kilpailussa on yhdysvaltalainen North Coast Subaru -yhtiö, joten kilpailukalustona on N-ryhmän Subaru Impreza. Kartanlukijan paikalle istuu Mika Rajasalo. Aiemmin erityisesti N-ryhmäläisillä Mitsubisheilla kilpaillut Paasonen pääsi testaamaan uutta ajokkiaan keskiviikkona.

- Auto tuntuu hyvältä, vaikka onhan se erilainen ajettava kuin Mitsubishi, mäntyharjulainen summasi.

Kilpailuviikonloppu käynnistyy torstaina nuotituksella ja varsinaiset kisapäivät ovat perjantaina ja lauantaina. Rallin aikana ajetaan yli 100 mailia eli yli 160 erikoiskoekilometriä.

Paasonen ja Rajasalo starttaavat kisaan numerolla yksi. Etukäteen mielenkiintoisin kilpakumppani on numerolla 43 kilpaileva Ken Block. Yhdysvaltojen autourheiluikoniksikin nimitetty Block neuvottelee parhaillaan ajokaudesta rallin MM-sarjassa. Block kilpailee New Yorkissa Ford Escort Mk:lla.

Kilpailun nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.rallynewyork.net/irny2009.html

 

Jani Paasonen to compete in Rally New York

A noted Finnish rally driver Jani Paasonen with codriver Mika Rajasalo have entered the International Rally New York. This motorsport competition will take place this coming week in the beautiful southern Catskill Mountains of New York, merely ninety miles northwest of New York City.

The two-day International Rally New York 2009 (www.RallyNewYork.com) with more than 100 miles of special stages is the final round of the United States Rally Championship (www.usrallychampionship.com). Each day is a separate round of the New York Rally Championship.

Jani Paasonen started his rallying carrier in 1995 and placed second in the Finnish Junior National Championship the following year. In the 2000 season, he won Group N in Sweden and also in Finland and became the Finnish National Champion in the category.

Jani’s most successful year was 2004 when he won Swedish Rally dominating Group N category and winning 13 out of 19 stages. His greatest success came at Rally Finland where he took the six place in a factory Skoda Fabia World Rally Car, the best World Rally Championship result for the Fabia World Rally Car ever and also Paasonen’s personal best result at this level. Lately, Jani has been competing in the European Rallycross Championship. His manager is Jouni Kunnas. Jani is also the owner and instructor at the DriveX rally school.

The main sponsor of Paasonen’s and Rajasolo’s drive at the International Rally New York 2009 is NCRALLY, a racing division of North Coast Subaru. Other sponsors are

WordDive (www.worddive.com), a language-learning software, and Robert Cella, a retired metallurgist, a rally enthusiast and a Rally New York radio operator. The team is managed in the United States by North Coast Subaru with Otis Dimiters as the team manager. The North Coast Subaru Corporation has been serving the tristate area for over 30 years. The racing division of the dealership, NCRALLY (www.ncrally.com), specializes in Subaru performance, rally car preparation and event support.

 

 


 

10.1.2009 Evo 10:n ensiesiintyminen Rantasalmella

Mäntyharjun Moottorikerhoa edustava Jani Paasonen avaa kisakautensa Rantasalmella sunnuntaina 11.1.2009 ajettavassa Lipposen OP Talvirallisprintissä. Samalla avautuu myös Mitsubishin uusimman mallin, Mitsubishi Lancer Evolution X:n kilpailuhistoria Suomessa.

Rallin suomenmestari ja rallicrossin SM-hopeamitalisti Paasosen valkoinen ”evokymppi” on rallisprint-säädöissä. Testiä sillä on ehditty ajaa pariin otteeseen. Jos auto onkin jo jonkin verran tuttu, Rantasalmen rata sen sijaan on täysin uusi tuttavuus Paasoselle.

- Kisasta on epäilemättä tulossa kova, sillä en ole itse ajanut koskaan Rantasalmen radalla ja toisaalta lähtölista näyttää varsin kovatasoiselta. Tavoitteena on ehjä suoritus ja sitä kautta hyvä sijoitus. Jää nähtäväksi, taipuuko uusi Evo X voittovauhtiin heti ensimmäisessä kisassaan, Paasonen ennakoi.

Tällä kaudella Paasosen kilpailukalenterissa on rallisprint-kilpailuja sekä mahdollisesti myös rallicrossin SM-sarja.

- Kauden suunnitelmat ovat vielä vähän auki. Autot ovat vuokrattavissa kisakäyttöön tai asiakastilaisuuksiin, joten omat kilpailut joustavat niiden mukaan.